XS
Potretit miljöössä
- Potretit miljöössä
- 1,5 h kuvausta
HÄÄKUVAUS
Hääpäivä koostuu suurista hetkistä ja pienistä yksityiskohdista, joihin on ihana palata kuvien kautta vielä vuosien päästä.
Hääkuvauksessa tallennan päivän tärkeät tapahtumat, tunnelman ja ne pienet hetket, joita ette välttämättä itse ehdi päivän aikana huomata.
Päivän tapahtumia kuvaan mahdollisimman luonnollisesti niiden keskeltä. Hääpotreteissa puolestaan ohjaan teitä tarvittaessa, joten kameran edessä ei tarvitse tietää valmiiksi, miten pitäisi olla. Kuvaukseen saa jäädä tilaa myös teidän omalle tavallenne olla yhdessä. Hääpotrettien ottamiseen kannattaa varata noin 1,5 h aikaa, jotta kuvien ottamisessa ei tarvitse kiirehtiä ja voitte nauttia myös tästä osasta tärkeää päiväänne.
Ennen hääpäivää käymme videopalaverissa yhdessä läpi tärkeimmät toiveenne, päivän aikataulun ja kuvauksen kannalta olennaiset yksityiskohdat.
HINNASTO
Jos kuvaus on muualla kuin Jyväskylässä, hintaan lisätään mahdolliset kilometrikorvaukset 0,5 €/km Jyväskylästä kuvauspaikalle ja takaisin.
XS
S
M
L
XL
NÄIN HÄÄKUVAUS ETENEE
Hääkuvauksen vaiheet käydään läpi selkeästi jo ennen hääpäivää, jotta tiedätte koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lähettäkää minulle viesti ja kertokaa, milloin häät pidetään sekä kuinka pitkästä kuvauksesta olette kiinnostuneita. Myös vihki- ja juhlapaikka on hyvä kertoa tässä vaiheessa.
Tarkistan, onko hääpäivänne vielä vapaana, ja palaan teille mahdollisimman pian.
Saatte täytettäväksi esitietolomakkeen, jonka yhteydessä tutustutte myös kuvauksen ehtoihin ja hyväksytte ne. Hyväksytyt ehdot toimivat hääkuvauksen sopimuksena. Kun lomake on täytetty ja ehdot hyväksytty, hääpäivä on varattu teille.
Noin kuukausi ennen häitä olen teihin yhteydessä ja sovimme noin tunnin mittaisen hääpalaverin hääviikon alkuun.
Palaverissa käymme läpi kuvaamisen kannalta tärkeät asiat, päivän aikataulun, kuvauspaikat sekä teidän toiveenne. Näin minulla on ennen hääpäivää mahdollisimman hyvä kokonaiskuva siitä, mitä päivältänne toivotte.
Hääpäivänä kuvaus toteutetaan yhdessä sovittujen suunnitelmien pohjalta. Teidän tehtävänne on keskittyä päivään – minä huolehdin kuvaamisesta.
Hääpäivän jälkeen valitsen ja viimeistelen kuvat huolellisesti. Valmiit kuvat toimitetaan teille neljän viikon kuluessa digitaalisesti nettigalleriani kautta, josta voitte ladata kuvat itsellenne talteen. Säilytän kuvianne nettigalleriassani noin 6 kk. Lopullinen lasku lähetetään kuvien toimituksen yhteydessä samassa sähköpostissa.
Kuvien toimituksen jälkeen pyydän teiltä palautetta sekä valmiista kuvista että kokemuksestanne kanssani. Palautteenne auttaa minua kehittämään palveluani ja on minulle todella arvokasta. Hyödynnän saamaani palautetta myös mielelläni nettisivuillani ja sosiaalisessa mediassani.
USEIN KYSYTTYÄ
ALOITETAAN TÄSTÄ
Voitte ottaa minuun yhteyttä lomakkeella tai sähköpostitse tiedustellaksenne hääkuvausta tai kysyäksenne jotakin kuvaukseen liittyen. Kertokaa viestissänne hääpäivä, vihki- ja juhlapaikka sekä millaista kuvauskokonaisuutta olette ajatelleet. Kaikkien yksityiskohtien ei tarvitse olla vielä selvillä. Tärkeintä on, että saan alkuun käsityksen päivästä ja siitä, mitä toivotte kuvaukselta. Tarkistan ensin hääpäivän saatavuuden, minkä jälkeen voimme käydä kokonaisuutta tarkemmin läpi.
valokuvaus@sarapeura.fi